Asta Rakentaja -messut
{Content.image.alt

Vuoden jätteet lasipurkissa – kestävä elämäntyyli on kaiken hukan minimoimista

Uutinen  17.01.2019

Otso Sillanaukeen vuoden kaikki jätteet mahtuvat lasipurkkiin. Luit aivan oikein, kaikki jätteet.

– Havahduin kuluttavaan ja kulutuskeskeiseen elämäntyyliini vuoden 2015 lopussa, kun yhtenä päivänä törmäsin zero waste -ajatteluun netissä. Olin juuri laittamassa ruokaa ja keittiötasoni oli täynnä kertakäyttöisiä muovipakkauksia ja peräti kahdeksan kierrätysastiaani pursuilivat yli. Silloin ajattelin ensimmäistä kertaa, että miksi ihmeessä käyttäisin enemmän aikaa ja energiaa lajitteluun, kun voisin lähtökohtaisesti välttää tuottamasta jätettä, Sillanaukee kertoo.

Samana päivänä Sillanaukee päätti, ettei enää osta takeaway-kahvikuppeja, muovipulloja tai -pusseja. Nyt – kolme vuotta myöhemmin – kaikki ne jätteet, joista hän ei ole voinut kieltäytyä tai karsia, käyttää uudelleen, kierrättää tai kompostoida, mahtuvat puolen litran lasipurkkiin.

– Aion jatkaa samaan malliin hamaan tulevaisuuteen asti, sillä tämä on nykyisin minulle ihan arkinen asia, Sillanaukee toteaa.

Kurkista roskapussiin, alenna lämpötilaa ja pidä jääkaapin tyhjennys -päivä

Nollahukka-elämäntavan nimeen vannovalla Sillanaukeella on toimivia vinkkejä jokaiselle, joka haluaa pohtia omaa kulutuskäyttäytymistään.

– Kannattaa joskus tyhjentää ja käydä läpi oma sekajätepussi ennen sen viemistä roskakatokseen. Kohtaamalla omat jätteet ja omien kulutustottumustensa jäljet voi paremmin ymmärtää, mitä jätettä omassa elämässään eniten aiheuttaa ja aloittaa juuri sen jätteen karsimisessa tai korvaamisessa jollain pakkauksettomalla vaihtoehdolla, Sillanaukee vinkkaa.

Kestävä elämäntyyli ei Sillanaukeelle ole vain roskien vähentämistä, vaan kaiken hukan minimoimista. Huomiota voi kiinnittää esimerkiksi kodin lämpötilaan ja ruokahävikkiin.

– Makuuhuoneessa hyvä lämpötila on 18 astetta, muissa kodin huoneissa enintään 20 astetta ja esimerkiksi autotallia tai varastoa ei välttämättä tarvitse lämmittää ollenkaan. Varsinkin sähkölämmitteisessä talossa huonelämpötilan alentamisella on myös välitön taloudellinen hyöty. Jokainen voi vähentää myös ruokahävikkiä: kerran viikossa voi viettää päivän, jolloin jääkaapin sisältö käydään läpi ja olemassa olevista aineksista tehdään ruokaa, Sillanaukee kertoo.

Taloyhtiö voi vaikuttaa asukkaidensa kierrätyshalukkuuteen

Taloyhtiön asukkaat kierrättävät suuremmalla todennäköisyydellä, jos taloyhtiössä on kaikki kierrätysastiat.

– Vain harva tuntuu jaksavan kantaa arkiset kierrätettävät roskat julkisille kierrätyspisteille. Myös tiedon levittäminen oikeista kierrätystavoista ja -paikoista helpottaa. Taloyhtiöt voivat tarjota asukkailleen myös mahdollisuuden ideoida yhdessä kestävämpiä elintapoja, esimerkiksi osakasillan merkeissä. Paikalle voi kutsua myös alan asiantuntijan, joka osaa vastata kiperiinkin kysymyksiin. Yksi keino voisi olla asukkaiden tiedottaminen tavoista vähentää energiahukkaa tiivisteiden uusimisella, vaihtamalla uusiutuvaan sähköön ja alentamalla huonelämpötilaa, Sillanaukee sanoo.

Sillanaukeen mukaan myös yhteisöllisyyden lisääminen on merkittävä apu jätteettömän ja kestävämmän elämäntyylin mahdollistamisessa.

– Tutuilta naapureilta voi tarvittaessa lainata huonekaluja tai astioita juhlia varten, sen sijaan että ostaisi niitä uutena. Ruokahävikinkin vähentäminen onnistuu hyvin, kun taloyhtiössä on tuttuja keiden kanssa jakaa ruokaa, Sillanaukee vinkkaa.

Sillanaukee on puhumassa Nollahukka-aiheesta Tampereen Asta Rakentaja -messuilla lauantaina  2.2. klo 15.00.